Kuhmon JK-Fysioterapia
EtusivullePalvelutTyöntekijätYrityksemmeOta YhteyttäPalaute


YRITYKSEMME

Kuhmon JK-Fysioterapia Oy on perustettu vuonna 2007 mutta yritys on toiminut toisenlaisessa muodossa jo vuodesta 1997. Yrityksen kokonaispinta-ala on viimeisimmän laajennuksen jälkeen 220m2. Tilat sijaitsevat Kuhmon keskustassa osoitteessa Koulukatu 10 (Osuuspankin talossa) katutasossa. Paikoitusalue, jossa on myös INVA –paikoitus, sijaitsee vieressä ja taksilla/invataksilla pääsee oven eteen.

Olemme pyrkineet hakemaan osaamista laaja-alaisesti mm. eri manuaaliterapian aloilta. Jatkuvalla henkilökuntamme (viisi fysioterapeuttia) koulutuksella pystymme tarjoamaan asiakkaillemme aina ammattitaitoisia ja korkeatasoisia fysioterapiapalveluita. Antamamme fysioterapia perustuu aina tutkittuun lääketieteelliseen tietoon.

Teemme jatkuvasti yhteistyötä oman alueemme yksityis- ja erikoislääkäreiden kanssa sekä perusterveydenhuollon ja Kainuun Kuntayhtymän sekä KELA:n kanssa. Vuosien varrella kehittyneet hyvät suhteet yhteistyökumppaneihin edesauttavat asiakkaiden ongelmien nopeaa selvittämistä mm. konsultaatioiden muodossa.

Tuotamme fysioterapiapalveluita yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Valtaosa asiakkaistamme tulee fysioterapiaan lääkärin tekemällä SV3FM-hoitomääräyksellä sekä eri tahojen maksusitoumuksilla. Hoitoihimme pääsee myös ilman lähetettä.