YRITYKSEMME

Kuhmon JK-Fysioterapia Oy

Perustettu vuonna 2007  Juha ja Salla Kampmanin toimesta, mutta yritys on toiminut toisenlaisessa muodossa jo vuodesta 1997.  Yrityksen omistaja muuttui 01.10.2020 – uutena omistajana Kalevalan Työterveys Oy.  Kaikki työntekijät siirtyivät vanhoina työntekijöinä uudelle  omistajalle yrityskaupan myötä.

Tilat sijaitsevat Kuhmon keskustassa osoitteessa Koulukatu 10, 88900 Kuhmo (Osuuspankin talossa) katutasossa sekä sivutoimipisteessämme Suomussalmella osoitteessa Kauppakatu 5, 89600 Suomussalmi. Yrityksen kokonaispinta-ala Kuhmossa on viimeisimmän laajennuksen jälkeen 220 m2  ja Suomussalmella 80 m2. Paikoitusalueet joissa on myös INVA –paikoitus, sijaitsee vieressä ja taksilla/invataksilla pääsee oven eteen.

Olemme liittyneet sähköiseen potilastiedon arkistoon (KanTa) 1.5.2018.

Yrityksemme on Aluehallintoviraston (Avi) valvoma fysioterapia- ja kuntoutuslaitos.  Meillä on fysioterapian ja allasterapian sopimukset KELA:n kanssa Kela:n Vaativaa lääkinnällistä yksilökuntoutusta varten. Sekä fysioterapian, hieronnan, lymfaterapian sekä veteraanikuntoutuksen sopimukset Kainuun SOTE- Kuntayhtymän kanssa. Meillä on myös sopimus Kela:n suorakorvausmenetelmästä ja näin voimme vähentää fysioterapialäheteen kelakorvauksen suoraan maksun yhteydessä. Yrityksemme kuuluu Suomen Kuntoutsyrittäjät ry:hyn sekä Suomen ja Kainuun Yrittäjiin. Potilasasiamiehenämme toimii asianajaja Jaana Haverinen – p. 040-8491569, jaana.haverinen@kalevalankk.fi.

Olemme pyrkineet hakemaan osaamista laaja-alaisesti eri fysioterapian osa-alueilta. Jatkuvalla henkilökuntamme (viisi fysioterapeuttia) koulutuksella pystymme tarjoamaan asiakkaillemme aina ammattitaitoisia ja korkeatasoisia palveluita. Antamamme hoito perustuu aina tutkittuun lääketieteelliseen tietoon.

Teemme jatkuvasti yhteistyötä mm.  KELA:n, Yksityis- ja Erikoislääkäreiden, Kuhmon Terveysaseman, Kainuun SOTE- kuntayhtymän, Kainuun keskussairaalan, Työterveyshuoltojen, Oulun Yliopistollisen Sairaalan, FysiPartnersin sekä Vakuutusyhtiöiden kanssa. Vuosien varrella kehittyneet hyvät suhteet yhteistyökumppaneihin edesauttavat asiakkaiden ongelmien nopeaa selvittämistä mm. konsultaatioiden muodossa.

Tuotamme fysioterapia-palveluita yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Terapia voidaan toteuttaa yrityksemme tiloissa tai kotikäynteinä esim. kotona, asumisyksiöissä, päiväkodeissa tai muussa kuntoutujan  / yrityksen / yhteisön elinympäristössä.

Valtaosa asiakkaistamme tulee fysioterapiaan lääkärin tekemällä SV3FM-hoitomääräyksellä sekä eri tahojen maksusitoumuksilla. Hoitoihimme pääsee myös ilman lähetettä. Yritykset voivat ostaa palvelujamme myös E-Passin, Smartumin ja Edenredin kautta.